maanantai 22. tammikuuta 2018

Seutulinjojen reitit sekä yöliikenne

Tämän linjastosuunnitelman blogin kahdessa aikasemmassa päivityksessä on esitelty Keravan ja Tuusulan linjastomuutoksia vuodelle 2019. Tässä päivityksessä keskitytään muutoksiin Vantaan alueen seutulinjoissa, sekä Keravan ja Tuusulan seutulinjojen reittikuvauksiin Helsingissä.

Linjastosuunnitelman seutulinjat Helsinkiin

Seutulinjojen muutokset


Keravan ja Tuusulan linjastomuutoksilla on vaikutuksia myös Vantaan alueen linjastoon. Joukkoliikenteen lisääntyessä Ilolan alueella Tuusulan liityntälinjojen 641 ja 642 myötä, sekä uuden Epinkoskentien jatkeen rakennuttua linjojen 623 ja 633 reittejä on syytä tarkastella uudelleen. Myös linjan 633 pohjoisen päätepysäkin siirtyminen Keravalta Korsoon tuo muutoksia linjaan. Keravan seutulinjan 738 päätepysäkki siirtyy Rautatientorilta Kalasatamaan, kuten myös monen muun Lahdenväylän seutulinjan päätepysäkki. Linjan 738 muutoksia on kuvattu myös HSL:n Lahdenväylän linjastosuunnitelmassa.

Linjan 633 reitti muuttuu välillä Korso-Tuusulantie. Reitti kulkee uuden Epinkoskentien jatkeen kautta Ilolan läpi. Ilolasta ajetaan reittiä Koivukylänväylä - Laaksotie - Simonkyläntie - Tuusulantie - Tuusulanväylä -  Mäkelänkatu - Hämeentie. Päätepysäkkinä on jatkossa Hakaniemi. Linjan vuoroväli on ruuhka-aikoina 20 minuuttia ja päivällä 60 minuuttia. Linjaa liikennöidään vain arkisin. Linja täydentää Korson ja Ilolan alueiden raideliikenteeseen painottuvaa joukkoliikennepalvelua.

Ilolaa nykyisin palvelvat ruuhka-aikoina liikennöitävät linjat 621 ja 622 lakkautetaan. Poistuvaa palvelua korvaa linja 633 jota liikennöidään läpi päivän.

Linjan 623 reitti muuttuu Ruskeasannan alueella. Linjan 633 uusi reitti palvelee Ruskeasannassa Simonkyläntien varren asutusta, jolloin linja 623 voidaan ohjata nopeammalle reitille Tuusulanväylältä suoraan läntistä Valkoisenlähteentietä Koivukyläntielle. Linjan B-reitti välillä Hakaniemi-Ilola poistuu ja kaikki lähdöt ajetaan perusreitillä Hakaniemi - Peijas. Linjan vuoroväli on ruuhka-aikoina 20 minuuttia ja muina aikoina 60 minuuttia. Linjaa liikennöidään joka päivä noin klo 05-23.

Linja 643 täydentää Hyrylän sekä Vanhan Tuusulantien joukkoliikenneyhteyksiä. Hyrylän alueen joukkoliikenne perustuu vahvaan liityntäliikenteeseen raskaan raideliikenteen asemille. Tunnissa liityntäliikenteen lähtöjä Hyrylästä Leinelän asemalle on ruuhka-aikoina viisi, Keravan asemalle neljä ja Korsoon yksi. Matka-aika Helsinkiin liityntäliikenteellä on noin 45 minuuttia, Keravan kautta kuljettaessa.

Linja 643 tarjoaa yhteyksiä erityisesti Tuusulanväylän, Mäkelänkadun ja Hämeentien varrelle jossa  liikkumiskyselyn perusteella on paljon tuusulalaisten matkakohteita. Lisäksi linja palvelee Ilolan sekä Ruskeasannan alueiden länsipuolen asutusta Vanhan Tuusulantien varressa. Päätepysäkkinä on Hakaniemi. Linjaa liikennöidään arkisin noin klo 05 - 18. Vuoroväli on ruuhka-aikoina 20 minuuttia, päivällä 60 minuuttia. Linja tahdistetaan Hyrylän liityntälinjan 641 kanssa, niin että Tuusulanväylällä on ruuhka-aikoina 10 minuutin vuoroväli Helsingin suuntaan; toinen liityntäliikenteellä ja toinen linjalla 643. Matka-aika ruuhka-aikoina linjalla 643 Hakaniemeen on noin 50 minuuttia ja liityntälinjalla 641 Helsingin keskustaan noin 45 minuuttia.

Linjan 738 reitti muuttuu kulkemaan koko matkan Keravalta Kehä III:lle Lahdentietä pitkin. Erilliset K-vuorot lopetetaan ja Inexin alueen työmatkayhteydet palvellaan liityntälinjalla 978 Keravan asemalta. Linjan päätepysäkki siirtyy Rautatientorilta Kalasatamaan. Keravan joukkoliikenneyhteydet Helsingin keskustaan perustuvat junaliikenteeseen ja sitä tukevaan liityntäliikenteeseen. Linja 738 täydentää tätä palvelua esimerkiksi Viikin ja Kumpulan alueille suuntautuvien matkojen osalta.

Yöliikenne


Yölinjastoa liikennöidään perjantain ja lauantain, sekä lauantain ja sunnuntain välisinä öinä noin 23 alkaen, kun junaliikenteen vuorovälit ovat harvemmat ja liityntäliikenteen liikennöinti loppuu.

Linjastosuunnitelman yölinjat

Linjaa 633N Rautatientori - Simonkylä- Leinelä - Korso - Koivikko - Sorsakorpi - Keravan as. liikennöidään samalla tarjonnalla kuin nykyisin. Lähtöjä ajetaan tunnin välein noin klo 23 - 04. Linjan reitti muuttuu kulkemaan Vantaalla Kehä III:n pohjoispuolella Tikkurilantietä ja Koivukyläntietä pitkin. Keravalla reitti muuttuu kulkemaan Keravantietä pitkin ensin Sorsakorpeen ja Ahjoon, josta linja päättyy Keravan asemalle.

Linjalla 643N Rautatientori - Ruskeasanta - Ilola - Hyrylä liikennöidään lähtöjä noin klo 02:30 asti. Linja palvelee myös Ilolan ja Ruskeasannan asutusta, osittain korvaten linjan 633N muuttuvaa reittiä. Lähtöpysäkkinä Helsingissä on Rautatientori.

Linja 665N Rautatientori - Ruskeasanta - Ilola - Hyrylä - Järvenpää - Kellokoski tarjoaa yhdessä linjan 643N kanssa tunnin vuorovälin viikonloppuöinä Helsingistä Hyrylään. Linjalla liikennöidään Helsingin ja Kellokosken välillä yksittäisiä lähtöjä, niin että Kellokosken yöliikennepalvelu pysyy nykyisellä tasolla. Järvenpään alueella reitti kulkee nykyisen linja 665N tapaan Jampan ja Nummenkylän kautta. Lähtöpysäkkinä Helsingissä on Rautatientori. 

Linjastosuunnitelmaa voi kommentoida vielä 26.1. asti.


perjantai 19. tammikuuta 2018

Tuusulan joukkoliikennelinjasto 2019

Tuusulan joukkoliikenneverkon rakennetta esiteltiin blogissa 13.11.2017. Rakennemallia esiteltiin myös kolmessa Tuusulassa järjestetyssä asukastilaisuudessa. Asukkailta saatujen saatujen kommenttien ja palautteen, sekä liikkumistutkimusten vastausten perusteella suunnitelmaa on muokattu ja viety tarkemmalle linjatasolle, jota esitellään tässä päivityksessä.

Linjastosuunnitelman tavoitteista kerrottiin yleisemmin blogipostauksessa 6.10. Tavoitteena oli mahdollistaa joukkoliikenteen käyttö suurimmalla osalla matkoista joka päivä kellonajasta riippumatta. Matkustutarpeiden kartoittamiseen Tuusulassa teetettiin erillinen liikkumistutkimus johon saatiin vastauksia noin 2000 asukkaalta.

Bussiliikenteen uudet reitit vuoden 2019 elokuussa


Etelä-Tuusulan vahvat linjat

Etelä-Tuusulan joukkoliikenne tukeutuu vahvasti pääradan ja kehäradan junaliikennetarjontaan. Joukkoliikenteen perustan luo liityntälinjat Leinelään, Tikkurilaan ja Keravalle. Lisäksi Hyrylästä liikennöidään Järvenpäähän ja Kellokoskelle. Näillä yhteysväleillä joukkoliikenne operoi joka päivä varhaisesta aamusta myöhäiseen iltaan asti.

Etelä-Tuusulan ja Keravan vahvat linjat

Tuusulan vahvoja linjoja liikennöidään joka päivä noin klo 05-23.

  • 641 Tikkurila as. - Simonkylä - Leinelä as. - Hyrylä - Kerava as.
  • 642 Leinelä as. - Riihikallio - Lahela - Hyrylä
  • 665 Hyrylä - Järvenpää as. - Kellokoski - Hyökännummi

Linja 641 on Etelä-Tuusulan vahvin joukkoliikennelinja, joka tarjoaa yhteydet Hyrylästä Keravalle ja Kehäradalle. Matka-aika Helsinkiin linjan 641 ja junan yhdistelmässä on 45-50 minuuttia. Linjaa liikennöidään 20 minuutin välein. Iltaisin ja viikonloppuisin vuoroväli on 30 minuuttia. Linja parantaa Hyrylän saavutettavuutta seudullisesti, sitomalla Hyrylän alueen Tikkurilan joukkoliikennekeskukseen, kehärataan sekä päärataan. Linjaa liikennöidään Tuusulanväylää pitkin jolloin sekä Riihikallion alue että Sulan alue saadaan hyvän saavutettavuuden piiriin. Myös Jusslan teollisuusalueen joukkoliikennetarjonta paranee. Linjan esitetään kulkevan uutta Epinkoskentien jatkeen katuyhteyttä pitkin Ilolan ja Jusslan välillä. Linjan 641 reittiin on päädytty yhdistämällä asukkaiden toiveet hyvästä liityntäyhteydestä sekä Keravalle että Tikkurilaan.

Linja 642 on Riihikallion ja Lahelan alueiden linja, joka tuo merkittävän parannuksen erityisesti Lahelan alueen joukkoliikenteeseen. Linjaa liikennöidään aluksi välillä Leinelä - Riihikallio - Lahela - Hyrylä. Linjaa liikennöidään ruuhka-aikoina 30 minuutin välein ja muulloin tunnin välein. Linja tarjoaa Lahelan ja Riihikallion alueilta yhteyden Hyrylän linja-autoasemalle ja Leinelän asemalle, joissa aikataulut suunnitellaan niin että vaihtoyhteydet ovat sujuvat. Linjan 642 reitti mahdollistaa kustannustehokkaan liikennöinnin Lahelan alueella, josta vuorovaikutuksessa tuli erityisen paljon toiveita joukkoliikenteen tarjonnan lisäämiseen alueella. Matka-aika Lahelasta Helsinkiin Leinelän aseman kautta on noin 50 minuuttia.

Linja 665 noudattelee nykyistä reittiään Hyrylän pohjoispuolella. Linjaa ei ajeta Helsingistä asti, vaan se liikennöi vain välillä Hyrylä - Järvenpää - Kellokoski. Linjan lyhentämisellä sen täsmällisyys paranee huomattavasti, jolloin aikataulut ja vaihtoyhteydet juniin Järvenpään asemalle saadaan toteutettua luotettavasti. Täsmällisyyden ja vaihtoyhteyksien parantamisesta saatiin paljon toiveita asukasvuorovaikutuksen aikana. Myös vuoroväli tihenee ja liikennöintiajat laajenevat, eli vuoroja ajetaan myös viikonloppuisin ja iltaisin vähintään tunnin välein. Ruuhka-aikoina liikennöidään 30 minuutin välein.

Etelä-Tuusulan täydentävät linjat

Etelä-Tuusulan ja Keravan koko linjasto
Arkisin liikennöidään myös täydentäviä linjoja, jotka palvelevat pääasiassa työ- ja koulumatkaliikennettä. Tarkemmat liikennöintiajat täsmentyvät koulumatkojen ja kysynnän mukaisesti.

  • 643 Hakaniemi - Tuusulanväylä - Ruskeasanta - Hyrylä
  • 961 Hyrylä - Nahkela - Palojoki - Nurmijärvi kk.
  • 964 Hyrylä - Rusutjärvi - Siippoo - Rannikonmäki
  • 965 Hyrylä - Jäniksenlinna - Jokela as.
  • 971 Kivistö - Myllykylä - Ruotsinkylä - Riihikallio - Hyrylä - Kerava as.
  • 974 Korso as. - Vallinoja - Sula - Riihikallio - Hyrylä

Linja 643 on Helsingin suunnan työ- ja opiskelumatkoja palveleva linja jota liikennöidään Hyrylästä Hakaniemeen 20 minuutin välein aamuisin ja iltapäivisin. Päivisin liikennöidään 60 minuutin vuorovälillä. Linja tarjoaa yhteyksiä erityisesti Tuusulanväylän varrelle, sekä Käpylän, Vallilan ja Kallion alueille. Asukasvuorovaikutuksessa juuri nämä alueet korostuivat tärkeinä liikkumiskohteina. Hakaniemestä on erinomaiset jatkoyhteydet raitio- ja metroliikenteellä. Nopein yhteys ruuhka-aikoina Hyrylästä Helsinkiin on liityntälinjalla 641. Yhdessä linjat 641 ja 643 tarjoavat 10 minuutin vuorovälin Tuusulasta Helsingin suuntaan ruuhka-aikoina.

Linja 961 on Hyrylän ja Nurmijärven välinen linja, joka palvelee samalla Nahkelan aluetta. Reitti noudattelee nykyistä linjaa 937, mutta linja päättyy Hyrylään, koulukeskuksen sijasta. Vaihtoyhteydet Hyrylässä muille linjoille, erityisesti linjalle 643 suunnitellaan sujuviksi. Linjan vuoroväli pysyy nykyisellään, mutta lähtöjen määrää pyritään hieman kasvattamaan. Linjaa ajetaan arkisin aamu- ja iltapäivisin.

Linja 964 on Rusutjärven alueen peruslinja jolla hoidetaan alueen koulu- ja työmatkaliikkumista. Reitti noudattelee nykyisen linjan 964 (ent. 64) reittiä, mutta päättyy Hyrylään, koulukeskuksen sijasta. Vaihtoyhteydet Hyrylässä muille linjoille, erityisesti linjalle 643 suunnitellaan sujuviksi Lähtöajat sovitetaan koulujen mukaisesti ja lähtöjen määrää pyritään kasvattamaan hieman nykyisestä. Linjaa ajetaan arkisin aamu- ja iltapäivisin.

Linja 965 on Hyrylän ja Jokelan välinen linja, joka korvaa alueelta todennäköisesti poistuvaa Hyvinkäälle suuntautuvaa vuorotarjontaa. Vaihtoyhteydet Hyrylässä muille linjoille, erityisesti linjalle 643 suunnitellaan sujuviksi. Linjaa ajetaan arkisin aamu- ja iltapäivisin.

Linja 971 on uusi seudullinen poikittaisyhteys Kivistön, Hyrylän ja Keravan välillä. Linja tarjoaa Myllykylän ja Ruotsinkylän alueilta koulumatkayhteyksien lisäksi yhteyden Kehäradalle Kivistön asemalla. Lisäksi linja täydentää Riihikallion ja Hyrylän sekä Keravan välistä liikennettä. Vuoroja ajetaan tunnin välein. Linjaa liikennöidään aluksi vain arkiaamuisin ja -iltapäivisin.

Linja 974 on liityntäyhteys Hyrylästä ja Riihikalliosta Korsoon, sekä tarjoaa samalla yhteyksiä Sulan työpaikka-alueelle. Linjan reitti ja vuorotarjonta pysyy nykyisellään, mutta Korson alueella reitti muutetaan kulkemaan Steinerkoulun ja Urpiaisentien kautta jolloin Steinerkoulun yhteydet parantuvat.

Tuusulan linjojen vuorovälit

Pohjois-Tuusula
Pohjois-Tuusulan reitit

Pohjois-Tuusulan alueella Jokelan alue tukeutuu junaan ja tätä täydentävään arkisin ajettavaan bussiliikennetarjontaan. Kellokoskelle liikennöidään linjaa 665 joka päivä vähintään tunnin välein, ruuhka-aikoina 30 minuutin välein. Lisäksi haja-asutusalueilla liikennöidään koululaisia ja työmatkoja palvelevia linjoja arkiaamuisin ja iltapäivisin. 
  • 665 Hyrylä - Järvenpää as. - Kellokoski - Hyökännummi
  • 964 Hyrylä - Rusutjärvi - Siippoo - Rannikonmäki
  • 965 Hyrylä - Jäniksenlinna - Jokela as.
  • 966 Terrisuo - Jäniksenlinna - Jokela as.
  • 967 Hyökännummi - Kellokoski - Linjamäki - Nuppulinna - Jokela as.

Linja 966 noudattelee nykyistä reittiään Terrisuon, Jäniksenlinnan, Vanhakylän ja Jokelan alueilla. Lähtöajat ja vuorotarjonta määräytyvät koulujen mukaisesti. Lähtöjen määrä ja liikennöintiaika pysyy suunnilleen nykyisellään. Reittiä muutetaan niin, että se kulkee Saunakallion aseman kautta jolloin syntyy mahdollisuus vaihtaa linjalta junaliikenteeseen myös Saunakalliossa. 

Linja 967 liikennöi Jokelan ja Kellokosken välillä. Linjaa on toivottu asukasvuorovaikutuksessa. Linja korvaa nykyisen linjan 967 (ent. 65). Lähtöjä ajetaan noin tunnin välein ja ne sovitetaan koulumatkayhteyksiin sekä Jokelan juniin. Linja palvelee myös Linjamäen ja Nuppulinnan alueiden asutusta. 

Pohjois-Tuusulan linjojen vuorovälit

Bussikalusto


Kaikille linjoille otetaan käyttöön matalalattiainen ja esteetön bussikalusto. Lisäksi busseihin tulee HSL:n uusi lipunmyyntijärjestelmä joka tarjoaa reaaliaikasen tiedon auton liikkeistä, sekä informaatiota matkustajille matkan aikana; kuten seuraavan pysäkin kertovan näytön. 

Kommentointi


Esitettyyn linjastoluonnokseen kerätään kommentteja tässä blogissa 26.1. asti. Vielä ehtii siis vaikuttamaan ja kertomaan mielipiteensä!

torstai 18. tammikuuta 2018

Keravan joukkoliikennelinjasto 2019

Keravan joukkoliikenneverkon rakennetta esiteltiin blogissa 17.11.2017. Rakennemallista asukkailta saatujen saatujen kommenttien ja palautteen perusteella suunnitelmaa on muokattu ja viety tarkemmalle linjatasolle jota esitellään tässä päivityksessä.

Linjastosuunnitelman tavoitteista kerrottiin yleisemmin blogipostauksessa 6.10. Tavoitteena on parantaa liityntäyhteyksien toimivuutta R- ja Z- juniin sekä parantaa joukkoliikennepalvelua alueilla joilla kysyntä on tällä hetkellä suurinta. Samalla pyritään selkeyttämään joukkoliikennepalvelua. Tavoitteena on myös luoda linjoille tasaiset vuorovälit ja mahdollistaa aikataulujen parempi täsmällisyys. Myös maankäytön ja kouluverkon muutoksiin pyritään reagoimaan.

Bussiliikenteen uudet reitit vuoden 2019 elokuussa


Keravan joukkoliikennelinjastossa painotetaan aikaisempaa enemmän liityntäliikenteen roolia ja parannetaan samalla vaihtoyhteyksiä R-, D- ja Z-juniin. Tämän vuoksi linjat ovat aikaisempaa lyhyempiä ja niiden vuorotarjontaa on pyritty parantamaan niillä osuuksilla joissa käyttäjämäärät ovat suurimmat.

Linjat elokuussa 2019

Keravan joukkoliikennelinjaston päätarjonta tulee keskittymään kuuden linjan varaan, joita liikennöidään joka päivä aamusta iltaan noin klo 05-23:
  • 641 Tikkurila-Leinelä-Ilola-Hyrylä-Keravan as.
  • 973 Peijas-Korso-Vallinoja-Koivikko-Kannisto-Keravan as.
  • 975 Keravan as. - Kaleva - Mattilanpuisto
  • 976 Keravan as. - Virrenkulma
  • 978 Keravan as. - Ahjo- Sorsakorpi - Keinukallio - (Inex)
  • 985 Keravan as. - Talma - Nikkilä

Linja 641 on uusi, pääosin Tuusulaa palveleva linja, joka parantaa Keravan asemalla suuntautuvaa joukkoliikennetarjontaa myös Keravan alueella. Linja tarjoaa myös yhteyksiä Keravalta Hyrylään ja Etelä-Tuusulaan sekä Ilolaan. 

Linja 973 liikennöi Peijaksesta Korson kautta Keravan asemalle. Korso-Kerava välillä linja ajaa nykyisen seutulinjan 633 reitillä. Seutulinja 633 poistuu Keravan alueelta ja liikennöi vain välillä Hakaniemi-Korso. Linjaa 973 liikennöidään tiheällä vuorovälillä ja se tahdistetaan junaliikenteeseen sekä Keravalla että Korsossa. Muutokset parantavat joukkoliikennetarjonnan määrää ja täsmällisyyttä radan länsipuolella.

Linja 975 noudattelee nykyistä reittiään Keravan aseman länsipuolella. Linja päättyy asemalle, jolloin vaihtoyhteydet junaan saadaan toteutettua nykyistä paremmin. Lisäksi linjan lähtöjen määrä kasvaa viikonloppuisin.

Linja 976 noudattelee nykyisen linjan 973 reittiä Keravan asemalta Virrenkulmaan. Linja päättyy asemalle, jolloin vaihtoyhteydet junaan saadaan toteutettua nykyistä paremmin. Lisäksi Virrenkulman lähtöjen määrä kasvaa sunnuntaisin.

Linja 978 noudattelee nykyisen linjan 975 reittiä radan itäpuolella. Linjaa jatketaan Keinukallion ulkoilualueelle parantaen alueen joukkoliikenneyhteyksiä. Lisäksi linjan lähtöjen määrä kasvaa viikonloppuisin. Linjalla liikennöidään Inexin logistiikka-alueelle työvuorojen alkamis- ja loppumisaikoina. Ruuhka-aikoina linja tarjoaa 15min vuorovälin Keravan asemalle yhdessä linjan 738 kanssa. 

Linjalla 985 ei tapahdu reittimuutoksia. Linjan lähtöjen määrää kuitenkin lisätään. Linja saadaan myös tahdistettua nykyistä paremmin Ahjon suunnan muun liikenteen kanssa.

Linjojen vuorovälitaulukko
Arkisin ruuhka-aikoina liikennöidään myös täydentäviä linjoja, jotka palvelevat pääasiassa työ- ja koulumatkaliikennettä. Linjoja liikennöidään noin klo 06-09 ja 15-17. Tarkemmat liikennöintiajat täsmentyvät koulumatkojen ja kysynnän mukaisesti.
  • 738 Kalasatama - Lahdentie - Sorsakorpi - Ahjo -Keravan as.
  • 971 Kivistö - Myllykylä - Riihikallio - Hyrylä -Keravan as.
  • 972 Korso as. - Vallinjoja - Savio - Alikerava - Jaakkola - Kerava as.
  • 974 Korso as. - Vallinoja - Sula - Riihikallio - Hyrylä
  • 977 Kerava as- Kytömaa - Huhtimo - Päivölä - Kerava as.
Linja 738 on pääosin työmatkaliikennettä palveleva linja jonka päätepiste siirretään Kalasatamaan muiden Lahdenväylän seutulinjojen tapaan. Kalasatamasta on hyvät vaihtoyhteydet metrolla sekä poikittaislinjoilla. Reitti kulkee koko matkan Lahdentietä palvellen samalla myös Vantaan alueen asutusta. Linja tarjoaa jatkossakin sujuvan yhteyden Keravalta esimerkiksi Viikin ja Kumpulan alueille.

Linja 971 on uusi seudullinen poikittaislinja Kivistöstä Hyrylän kautta Keravalle. Linja palvelee pääasiassa Tuusulan alueita; Myllykylää, Ruotsinkylää, Riihikalliota, Hyrylää ja Rykmentinpuistoa. Samalla linja tarjoaa Keravalta yhteyksiä Hyrylän ja Kivistön suuntaan, sekä täydentää joukkoliikennetarjontaa Kanniston ja Jaakkolan alueilla. 

Linja 972 korvaa linjan 973 muuttunutta reittiä ja täydentää radanvarren joukkoliikennetarjontaa. Linja tarjoaa työmatkayhteyksiä Alikeravan alueelle, sekä koulumatkayhteyksiä Etelä-Saviosta Keravalle. Linjan reitti kulkee Steinerkoulun ohi, johon koulumatkat Korson ja Keravan suunnasta onnistuvat myös tällä linjalla. Aikataulut pyritään sovittamaan koulujen ja työvuorojen mukaisesti.

Linja 974 noudattelee pääosin nykyistä reittiään, mutta reitti muutetaan kulkemaan Steinerkoulun ja Urpiaisentien kautta Korsoon. Linja tarjoaa Hyrylän ja Riihikallion suunnasta liityntäyhteyden Korsoon sekä palvelee myös koululaisliikennettä.

Linja 977 tarjoaa Kytömaan, Huhtimon ja Päivölänlaakson pohjoisosaan peruspalvelun, jolla välttämättömät koulu- ja työmatkayhteydet saadaan toteutettua. Linja ei liikennöi Kaskelan alueelle, jossa joukkoliikenteen käyttö on ollut erittäin vähäistä.

Kommentointi


Esitettyyn linjastoluonnokseen kerätään kommentteja tässä blogissa 26.1. asti. Muutoksia esitellään myös asukastilaisuudessa Keravan kirjastolla 24.1. klo 18-20. Vielä ehtii siis vaikuttamaan ja kertomaan mielipiteensä!

perjantai 17. marraskuuta 2017

Keravan joukkoliikenneverkon rakenne 2019

Keravan linjaston suunnittelu on edennyt. Esillä on nyt linjaston rakennemalli johon on päädytty yhdistämällä keravalaisilta matkustajilta viime vuosien aikana saadut asiakaspalautteet ja toiveet, sekä tiedot joukkoliikenteen käytöstä ja maankäytön kehityksestä alueella. Myös Tuusulan HSL-jäsenyyden vaikutukset on huomioitu.


Tavoitteet



Linjastosuunnitelman tavoitteista kerrottiin blogipostauksessa 6.10. Muutosten tavoitteena on parantaa liityntäyhteyksien toimivuutta R- ja Z- juniin sekä parantaa joukkoliikennepalvelua alueilla joilla kysyntä on tällä hetkellä suurinta. Samalla pyritään selkeyttämään joukkoliikennepalvelua. Tavoitteena on myös luoda linjoille tasaiset vuorovälit ja mahdollistaa aikataulujen parempi täsmällisyys. Myös maankäytön ja kouluverkon muutoksiin pyritään reagoimaan.

Keravan alueen yleisimpiä toiveita ovat sujuvat vaihdot junaliikenteeseen, liikenteen lisääminen esimerkiksi Ahjon ja Päivölän sekä Virrenkulman alueille sekä harmitus siitä kun saman suunnan linjat ajavat lähtönsä aina peräkkäin, jonka jälkeen liikenteessä on pidempi tauko. Näihin epäkohtiin suunnitelmalla on nyt puututtu.

Kaikilta alueilta ei välttämättä pystytä kokopäiväisesti järjestämään yhteyttä nopeisiin juniin, mutta aikataulut pyritään suunnittelemaan siten, että yhteys nopeisiin juniin toimii mahdollisimman hyvin ainakin ruuhkasuunnassa.

Keravan linjastorakenne


Linjastosuunnitelmassa liityntäliikenteen edellytyksiä parannetaan. Tämä vaikuttaa erityisesti nykyisiin seutulinjoihin 633 ja 738.  Useimpien sisäistenkin linjojen päätepisteeksi esitetään Keravan asemaa, jolloin vaihtoyhteyksien toimivuutta juniin voidaan parantaa. 

Yhteysvälit ja vuorovälit arkisin
Linjan 633 esitetään jatkossa liikennöivän vain välillä Helsinki-Korso. Tällä muutoksella Peijas-Kerava välille saadaan luotua yksi tiheä linja joka palvelee liityntäliikennettä sekä Keravan että Korson suuntaan. Linjaa on suunniteltu ajettavan 20min vuorovälillä jolloin se voidaan tahdistaa Korsossa K-juniin. Reitti noudattelisi nykyisen linjan 633 reittiä Korso-Kerava välillä. 

Ali-Keravan yhteydet hoidettaisiin erillisellä alueen työpaikkoja palvelevalla linjalla, joka liikennöisi arkisin noin tunnin välein. Samanlainen tarjota järjestettäisiin Huhtimon työpaikka-alueelle jolloin liikenne palvelisi myös vankilan ja Kytömaan alueita. 

Linjan 738 päätepysäkiksi Helsingissä esitetään nykyisen Rautatientorin sijaan Kalasatamaa. Linjan vuoroväli pysyisi nykyisellään, mutta reitti kulkisi koko matkan Lahdentietä pitkin. Kalasatamaan esitetään päätettäväksi myös muita seutulinjoja, HSL:n erillisessä Lahdenväylän linjastosuunnitelmassa.

Keinukallion ulkoilualueelle aloitetaan joukkoliikennepalvelu. Liikennettä ajettaisiin noin tunnin välein joka päivä. Samalla linjalla osa lähdöistä ajaisi Bastukärrin työpaikka-alueelle työvuorojen mukaan.

Ahjon ja Sorsakorven alueelle liikennöitäisiin arkisin 15 minuutin välein. Sama liikenne palvelisi myös Päivölän alueen asutusta, nykyisen linjan 975 tapaan. Iltaisin ja viikonloppuisin lähtöjä ajettaisiin puolen tunnin välein.

Kaskelan alueen joukkoliikennetarjonta esitetään lopetettavaksi. Linjalla 978 on Kaskelan alueelta vain muutamia matkustajia päivässä, eikä tämä perustele säännöllisen joukkoliikenteen liikennöintiä alueelle. Kaskelan lähin joukkoliikennepalvelu jää Kaskelantien ja Päivöläntien risteykseen. Säästyvät resurssit käytetään Keravan muuhun joukkoliikennepalveluun.

Yhteysvälit ja vuorovälit iltaisin ja viikonloppuisin
Nikkilän suunnan linjan 985 liikennöintiä esitetään parannettavaksi. Jatkossa linja liikennöisi arkisin ruuhka-aikoina 30min välein ja kaikkina muina aikoina tunnin välein. 

Hyrylään esitetään liikennöitävän puolen tunnin välein joka päivä aamusta iltaan.

Virrenkulman ja Kalevan alueille liikennöitäisiin esityksen mukaisesti 30min välein joka päivä. Lisäksi Hyrylästä tuleva liikenne palvelisi Killan aluetta 30min välein. 

Suunnitelma on nyt avoin kommenteille ja sitä tullaan tarkentamaan seuraavaksi linjatasolle.

maanantai 13. marraskuuta 2017

Tuusulan joukkoliikenneverkon rakenne 2019

Tuusulan linjaston suunnittelu on edennyt. Liikkumiskyselyn vastausten sekä muiden lähtötietojen perusteella on tehty päätöksiä tulevasta linjastorakenteesta. Nämä ovat nyt avoinna kommentoinnille ja mielipiteille.

Linjaston tavoitteena on mahdollistaa joukkoliikenteen käyttö suurimmalla osalla matkoista joka päivä kellonajasta riippumatta; Tuusulan kunnan joukkoliikennebudjetin puitteissa luonnollisesti. Tavoitteeseen päästään lisäämällä kustannuksiltaan tehokkaan liityntäliikenteen roolia linjastossa. Esitetty luonnos on Tuusulan budjetin mukainen, joka tarkoittaa sitä että kaikki lisäykset esillä olevaan luonnokseen edellyttävät säästöjä jostain toisaalta, jotta budjetti ei ylity.


Taustaa joukkoliikennelinjaston periaatteista HSL-liikenteessä


Puu- ja verkkomallisen linjaston erot
(Lähde: HiTrans Best Practice Guide 3)
Ennen alueellisten muutosten esittelyä on hyvä käydä lyhyesti läpi joukkoliikenneverkon suunnittelun periaatteita. HSL-alueella yhtenäinen lipputuote mahdollistaa yhtenäisen joukkoliikenneverkon muodostumisen. Tämä tarkoittaa sitä että erillisten, vain muutaman kerran päivässä ajettavien ja erityiseen tarpeeseen räätälöityjen linjojen sijasta, alueelle voidaan muodostaa joukkoliikenteen verkosto jossa linjat ovat suhteellisen suoraviivaisia ja liikennöivät tiheästi ja laajoilla liikennöintiajoilla. Tiheiden linjojen verkosto mahdollistaa sujuvan matkustamisen koko seudulla vaihdollisten yhteyksien avulla. Tätä suunnitteluperiaatetta noudatetaan koko HSL-liikenteessä ja sitä sovelletaan nyt myös Tuusulassa.

Tuusulan linjastorakenne


Yhteysvälit ja vuorovälit ruuhka-aikaan
Hyrylän linja-autoasemasta tehdään Tuusulan joukkoliikenteen solmukohta. Hyrylän pääpalveluksi esitetään tiheää liityntäliikennettä Leinelän kautta Tikkurilaan, sekä Keravalle. Linjoja näihin kohteisiin ajettaisiin vähintään puolen tunnin vuorovälillä joka päivä aamusta iltaan. Tikkurilan linjaa ajettaisiin todennäköisesti 20 min välein jotta se yhdistyisi paremmin Vantaan muuhun joukkoliikenteeseen. Matka-aika liityntälinjoilla Helsinkiin on noin 45 minuuttia.

Lisäksi esitetään arkisin ajettavaa linjaa Hyrylästä Helsinkiin. Aamuisin ja iltapäivisin linjaa ajettaisiin 20min välein, ja muulloin tunnin välein. Matka-aika Helsinkiin olisi ruuhka-aikaan noin 55 minuuttia.
Hyrylän liikenne palvelisi myös Riihikalliota, kulkien Tuusulanväylää pitkin. Päätepysäkiksi Helsingissä esitetään Hakaniemeä, koska aivan ydinkeskustaan pääsee nopeammin junaan vaihtaen.

Hyrylästä Järvenpään ja Kellokosken suuntaan esitetään liikennettä arkiaamuisin ja iltapäivisin puolen tunnin vuorovälillä ja muulloin tunnin välein.

Yhteysvälit ja vuorovälit iltaisin ja viikonloppuisin
Lahelasta pyritään järjestämään liityntäliikennettä Hyrylään ja Kehäradalle Leinelän asemalle. Liikennettä ajettaisiin joka päivä noin tunnin välein aamusta iltaan. Arkiaamuisin ja iltapäivisin vuoroja olisi 30min välein.

Kellokoskelta esitetään liikennöintiä puolen tunnin välein Järvenpään kautta Hyrylään. Iltaisin ja viikonloppuisin ajettaisiin noin tunnin välein. Suoraa linjaa Kellokoskelta Helsinkiin ei esitetä, vaan Helsingin yhteydet hoituvat Järvenpään kautta R-junalla, jossa HSL-liput kelpaavat. Lisäksi esitetään arkisin tunnin välein ajettavaa linjaa Kellokoskelta Jokelaan.

Jokelasta esitetään Kellokosken yhteyden lisäksi liikennöintiä Hyrylään Pertun, Jäniksenlinnan ja Nummenkankaan kautta. Liikennettä ajettaisiin arkisin tunnin välein. Alueen joukkoliikenteen runkona toimii R-juna.

Nurmijärven suuntaan esitetään Hyrylästä arkisin ajettavaa linjaa joka myös palvelisi samalla Nahkelan aluetta. Myllykylän alueelta esitetään liikennettä Hyrylän ja Kehäradan suuntaan arkiaamuisin- ja iltapäivisin tunnin välein.
Lisäksi nykyiset pääosin koululaisia palvelevat linjat
Rusutjärvellä ja Jokelan eteläpuolella esitetään säilytettäviksi.

Suunnitelma on nyt avoin kommenteille ja sitä tullaan tarkentamaan seuraavaksi linjatasolle.

perjantai 10. marraskuuta 2017

Tuusulan liikkumiskyselyn tulokset

Tuusulan liikkumiskyselyyn vastanneet

Tuusulan liikkumiskyselyyn saatiin 31.10. mennessä huikeat 2000 vastaajaa! Vastauksia tuli laajasti Tuusulan eri alueita, joten otosta voidaan pitää hyvin kattavana. Linjastosuunnitelman suuntaviivat määritellään nyt tuusulalaisten mielipiteiden perusteella.



Joukkoliikenteen ominaisuudet ja yhteysvälit

Isoimmaksi ongelmakohdaksi nykytilanteessa kyselyssä nousee joukkoliikenteen lähtömäärien, sekä liikennöintiaikojen suppeus. Joukkoliikenteen kehittämistä kaivattiinkin erityisesti joukkoliikenteen tarjonnan määrän, sekä liikennöintiaikojen suhteen. Yhteisvälien kehittämistä toivottiin erityisesti Helsingin yhteyksien suhteen. Seuraavaksi tärkeimpänä tulivat yhteydet Keravalle, Vantaalle, sekä kunnan sisäisesti Hyrylän, Jokelan ja Kellokosken välillä.

Alueellisesti vastaukset poikkesivat hieman toisistaan.

Kellokoskelta toivottiin erityisesti parempia yhteyksiä Järvenpäähän ja Helsinkiin. Seuraavana tulivat yhteydet Jokelaan ja Hyrylään. 

Jokelassa toivottiin junaliikenteen vuorovälien tihentämistä, sekä yhteyksiä Hyrylään ja Kellokoskelle. Jokelassa toivottiin myös liityntäliikenteen parantamista, esimerkiksi Pertun alueelta sekä Jokelan asemalle että Hyrylään.

Hyrylän ja Etelä-Tuusulan ympäristössä vastaukset jakautuivat laajemmin. Lahelasta ja Riihikalliosta toivottiin suoria ja tiheitä yhteyksiä Helsingin keskustaan. Hyrylän keskustan alueelta haluttiin tiiviit yhteydet sekä Helsinkiin, että Keravalle. Tikkurila koettiin tärkeänä vaihtopaikkana kyselyssä koko Etelä-Tuusulan alueelta. Myös Korson suunnan liityntäliikenne nähtiin tärkeänä. Lisäksi Nahkelan ja Rusutjärven alueelta toivottiin linjoja suoraan Helsinkiin.

Liityntäliikenteen asema

Alueellisesti liikkumiskyselyssä tuusulalaisten matkakohteina erottuu Helsingin kantakaupunki, sekä Helsingin suuret työpaikka-alueet. Yhtä merkittävinä paikkoina esiintyvät Järvenpää, Kerava, sekä Vantaan Tikkurila ja Kehä III:n varren työpaikka-alueet. Kunnan sisäisesti Hyrylän alue palveluineen korostuu.

Tuusulalaisten liikkumiskohteet


Tässä siis liikkumiskyselyn vastaukset pääpiirteineen. Liikkumiskyselyn tuloksia on kuluneilla viikoilla käyty läpi HSL:n asiantuntijoiden toimesta ja työtä jatketaan yhä.  Yleisesti voidaan todeta, että toiveet joukkoliikenteen kehittämisen osalta Tuusulassa ovat todella korkealla.

Linjastosuunnitelmalla pyritään vastaamaan tasapuolisesti kaikkiin näihin toiveisiin, samalla luonnollisesti huomioiden myös kunnan käytettävissä oleva joukkoliikennerahoituksen määrä, jonka avulla liikennöinti kunnan alueelle järjestetään. 





torstai 19. lokakuuta 2017

Tuusulan liikkumiskyselyn välituloksia, osa 2

Mitä ominaisuuksia Tuusulan joukkoliikenteessä tulisi kehittää? Mitkä yhteysvälit kaipaavat parantamista? Entä kunnan sisäiset yhteydet?

Näihin kysymyksiin on etsitty vastauksia Tuusulan liikkumiskyselyssä. Vastauksia on nyt saatu yli tuhannelta tuusulalaiselta, joten otosta voidaan pitää jo suhteellisen kattavana.

Joukkoliikenteen tarjonnan määrä ja liityntäliikenne


Liikkumiskyselyn tulokset
Joukkoliikenteeltä toivotaan erityisesti nykyisiä laajempia liikennöintiaikoja, sekä tiheämpiä vuorovälejä. Joukkoliikenteen nopeus ja vaihtojen toimivuus sekä aikataulujen luotettavuus jäävät kyselyssä selvästi vähemmän merkittäviksi asioiksi.

Kyselyn tulokset antavat siis selvän signaalin siitä, että joukkoliikennetarjonnan määrä on se asia joka kaipaa eniten kehittämistä. Mutta miten lisätä alueen joukkoliikennetarjontaa, kun kunnan käytössä oleva joukkoliikennebudjetti on rajallinen? Liikenteen lisääminen kun yleensä tarkoittaa merkittävää kustannusten nousua, uusien kuljettajien palkkaamisen ja lisättyjen linja-autojen liikennöinnin myötä.

Eli miten lisätä liikennettä alueella, ilman että kustannukset nousevat? Vaihtoehdoksi käytännössä jää nykyisen joukkoliikennejärjestelmän parempi hyödyntäminen, joka Tuusulassa mahdollistuu HSL-jäsenyyden myötä, kun lipputuote on yhteensopiva muun HSL-alueen kanssa. HSL-alueen potentiaalisimpia järjestelmän hyödyntämiskohteita on esimerkiksi Keravan juna-asema. Junahan liikennöi Keravalle joka tapauksessa ja junissa on pääasiassa hyvin tilaa. Matka-aika Helsinkiin Keravalta R-junalla on 22 minuuttia.

Vastaavasti matka-aika bussilla esimerkiksi Hyrylästä Helsinkiin on ruuhka-aikaan noin tunnin luokkaa. Matka-aika Hyrylästä Keravalle on noin 20 minuuttia. Samassa ajassa kun yksi kuljettaja siis ehtii ajamaan bussin Helsinkiin ja takaisin, ehtisi Keravalle ja takaisin ajaa kolme kertaa. Eli samalla kustannuksella joukkoliikenteen tarjonnan määrä saataisiin kolminkertaistettua Hyrylässä. Matka-aikakin Keravan kautta Helsinkiin olisi, noin 5 minuutin vaihtoajalla, 47 minuuttia eli vähemmän kuin suoralla bussilinjalla.


Joukkoliikenteen tarjonnan määrää Tuusulan alueella siis tulee asukkaiden mielestä kasvattaa ja liityntäliikenteen hyödyntäminen on käytännössä ainoa mahdollisuus sen toteuttamiseen kunnan joukkoliikennerahoitus huomioiden.
Linjastosuunnitelman lähtökohdaksi otetaankin liityntäliikenteen roolin kasvattaminen Tuusulan joukkoliikenteessä.



Yhteysvälien kehittäminen




Yhteyksien kehittämisen osalta toivotaan erityisesti Helsingin keskustan sekä Tuusulan sisäisten yhteyksien parantamista. Seuraavalla prioriteetilla tulevat yhteydet naapurikuntiin Keravalle ja Järvenpäähän, sekä Kehäradalle ja Vantaalle. Yksityiskohtaisempaa tietoa yhteysvälien kehittämistarpeista on annettu paljon myös avoimessa palautteessa ja sitä tullaankin käymään läpi kyselyajan loputtua.

Kunnan sisäisten yhteyksien osalta työ- ja opiskelumatkojen sujuvuus nousee vastaajien keskuudessa merkittävimmäksi asiaksi. Muut  kunnan sisäiset liikkumistarpeet, kuten vapaa-ajan matkat, asiointimatkat ja koulumatkat nähdään merkitykseltään tasaisena.



Liikkumiskyselyyn voi vastata 31.10. asti.

perjantai 13. lokakuuta 2017

Tuusulan liikkumiskyselyn välituloksia, osa 1

Tuusulan liikkumiskysely on nyt ollut aktiivisena noin kaksi viikkoa. Vastausaikaa on jäljellä vielä 31.10. saakka. Olemme siis puolivälissä, joten nyt on hyvä aika tarkastella mihin suuntaan tulokset alkavat hahmottumaan.

Vastauksia kyselyyn on nyt saatu noin 1000. Aktiivisia vastaajia on löytynyt erityisesti ikäluokasta 30-64. Työryhmä etsii nyt tapoja joilla erityisesti nuorempia vastaajia saadaan aktivoitua kyselyyn mukaan. Etenkin Tuusulan sisäisessä joukkoliikenteessä nuoret edustavat hyvin suurta osaa koko käyttäjäkunnasta.

Vastaajien ikäjakauma 13.10.2017

Liikkumiskyselyn alussa vastaaja merkitsee kotinsa sijainnin kartalle. Tämän tiedon perusteella on mahdollista tarkastella, miltä alueilta liikkumiskyselyyn on vastattu. Alueellisesti vastauksia on saatu kattavasti. Etelä-Tuusula, Jokela ja Kellokoski korostuvat tällä hetkellä vastauksissa, mutta näillä alueilla myös asukkaiden määrä on suurin. Vastauksia on saatu myös muualta pääkaupunkiseudulta ihmisiltä, jotka eivät asu Tuusulassa, mutta liikkuvat alueella. Joitain vastaajia on myös ollut hieman kauempaa Tampereelta, Lahdesta, Kouvolasta ja Porvoosta.

Vastaajien kotien sijainnit lämpökartalla Tuusulassa

Liikkumiskyselyssä kysytään myös sitä, kuinka monta autoa vastaajan taloudesta löytyy. Tällä hetkellä vastanneista noin 7,5% ilmoittaa, ettei heidän taloudestaan löydy yhtään henkilöautoa. Nämä henkilöt ovat siis liikkumisessaan lähtökohtaisesti joukkoliikenteen varassa. Noin puolella vastaajista on käytössään vähintään kaksi henkilöautoa. Työryhmä pyrkii perehtymään kyselyn vastausten perusteella tarkemmin useamman auton omistajien liikkumistarpeisiin ja pohtii ratkaisuja, joilla esimerkiksi toisen auton hankinta talouteen ei olisi välttämätöntä.

Henkilöautojen määrä vastaajien taulouksissa

Liikkumiskyselyyn voit vastata vielä 31.10. asti! Kaikki vastaukset tullaan huomioimaan Tuusulan linjaston suunnittelussa.

perjantai 6. lokakuuta 2017

Tavoitteiden ja lähtökohtien asettelua

Mitä ominaisuuksia hyvällä joukkoliikennelinjastolla on? Me pohdimme tätä ja listasimme ylös kuusi asiakokonaisuutta, jotka suunnitteluryhmä näki hyvinä tavoitteina joukkoliikennelinjaston suunnitteluun lähdettäessä. Näihin tavoitteisiin vertaamme linjastoluonnosten ajatuksia suunnittelun edetessä. Mitä mieltä sinä olet näistä tavoitteissa? Pitäsikö jotain lisätä tai poistaa?
Linjastosuunnitelman tavoitteet


Lähtökohtia suunnitteluun


Suunnittelun lähtökohtia on hahmoteltu erikseen Tuusulan ja Keravan osalta.

Keravalla linjastosuunnitelman tavoitteena on parantaa liityntäyhteyksien toimivuutta R- ja Z- juniin sekä parantaa joukkoliikennepalvelua alueilla joilla kysyntä on tällä hetkellä suurinta. Samalla pyritään selkeyttämään joukkoliikennepalvelua. Tavoitteena on myös luoda linjoille tasaiset vuorovälit ja mahdollistaa aikataulujen parempi täsmällisyys. Myös maankäytön ja kouluverkon muutoksiin pyritään reagoimaan.

Tuusulassa  tavoitteena on luoda alueelle HSL:n suunnitteluperiaatteita noudattava linjasto ja kytkeä kunta osaksi HSL:n joukkoliikennejärjestelmää. Kärkitavoitteena on Tuusulan asuinalueiden joukkoliikennetarjonnan parantaminen. Suunnittelussa etsitään keinoja millä mahdollisimman suuri osa tuusulalaisista saadaan päivittäisen ja laadukkaan joukkoliikennepalvelun vaikutuspiiriin. Myös kunnan sisäisiä yhteksiä pyritään parantamaan. Työssä myös määritellään seudulliset yhteydet naapurikuntiin ja otetaan huomioon tulevat maankäytön muutokset.

Työ etenee seuraavaksi linjastoluonnosten suunnitteluun. Mitä konkreettisia tavoitteita sinä asettaisit alueen joukkoliikennepalvelulle?

tiistai 3. lokakuuta 2017

Tuusulan liikkumiskysely on käynnistyny


HSL on laatinut verkkopohjaisen liikkumiskyselyn Tuusulan liikkumistottumusten selvittämiseksi. Kysely on auki 31.10.2017 asti.
Vastaamiseen menee noin 15 minuuttia.

Kysely löytyy osoitteesta https://app.maptionnaire.com/fi/3251

Käy vastaamassa ja kerro omista ja perheenjäsentesi matkoista, joiden lähtö- tai määränpää on Tuusulan alueella. Kysymykset koskevat matkojen suuntautumista, sekä mielipiteitä alueen joukkoliikenteestä. Kyselyyn ovat tervetulleita vastaamaan myös henkilöt, jotka eivät käytä joukkoliikennettä!

perjantai 29. syyskuuta 2017

Linjastosuunnitelmatyö käynnistyy

Olemme HSL:ssä aloittaneet Tuusulan ja Keravan linjastosuunnitelman laatimisen vuosille 2019–2029. Työssä käymme läpi joukkoliikenteen nykytilaa alueilla ja pohdimme, miten voisimme palvella matkustustarpeita entistä paremmin. Teemme suunnittelutyötä yhdessä joukkoliikennesuunnittelijoiden, Keravan ja Tuusulan joukkoliikennevastaavien, alueen asukkaiden sekä muiden tärkeimpien sidosryhmien kanssa. Linjastosuunnitelman on tavoite valmistua vuoden 2017 loppuun mennessä.

Kerromme tässä blogissa suunnittelutyön etenemisestä viikoittain, ja postauksia kommentoimalla voit osallistua suunnitteluun heti työn käynnistymisestä lähtien. Blogin kautta voit myös olla yhteydessä HSL:n joukkoliikennesuunnittelijoihin. Osallistu siis rohkeasti – ja vaikuta asuinalueesi joukkoliikenneyhteyksiin!


Miksi Tuusulan ja Keravan linjastoa suunnitellaan juuri nyt?


Tuusula on päättänyt liittyä Helsingin seudun liikenne –kuntayhtymään vuoden 2018 alusta alkaen. Siksi nyt onkin tarpeellista suunnitella alueelle HSL:n suunnitteluperiaatteita noudattava joukkoliikenneverkosto. Tuusulassa on voimassa olevia liikennöintisopimuksia joista viimeiset päättyvät vuoden 2019 aikana. Jotta HSL:n suunnittelema liikenne saadaan Tuusulassa alkamaan vuoden 2019 aikana, tulee päätökset linjastosuunnitelmasta ja liikenteen kilpailutuksesta tehdä vuoden 2018 alussa.

Keravan joukkoliikennelinjasto on muuttunut hyvin vähän viimeisten vuosien aikana. Pääradan junaliikenteessä ja Keravan maankäytössä on kuitenkin tapahtunut tänä aikana muutoksia joita nykyinen linjasto ei palvele parhaalla mahdollisella tavalla. Lisäksi Tuusulan HSL-jäsenyydellä on vaikutuksia Keravan alueen joukkoliikennetarjontaan. Myös Vantaan joukkoliikennelinjastossa on tapahtunut Kehäradan vaikutuksesta muutoksia, jotka heijastelevat myös Keravan seutulinjoihin. Keravalle tehtiin vuonna 2015 linjastosuunnitelma josta saatua tietoa hyödynnetään tässä työssä.

Miten työ etenee?










Suunnittelutyö on alkanut tarpeellisten lähtötietojen keräämisellä. Lähtötietoina käytetään esimerkiksi tietoa nykyisistä liikkumistottumuksista, joukkoliikenteen käytöstä, maankäytön kehityksestä, kuntien kouluverkko- ja oppilasaineistoa, asutus- ja työpaikkatietoja sekä asiakaspalautteita. Keravan osalta lähtötietona toimii myös vuonna 2015 laadittu edeltävä linjastosuunnitelma. Tuusulan osalta hyödynnetään aikaisempia joukkoliikenteen palvelutasoselvityksiä ja niistä saatuja palautteita. On myös pohdittu erillisen HSL:n liikkumiskyselyn teettämistä Tuusulassa tausta-aineiston keräämiseksi.

Lähtötietojen keräämisen ja tavoitteiden asettelun jälkeen siirrytään linjastoluonnoksen valmisteluun jonka on määrä valmistua marraskuun aikana. 

Asukasvuorovaikutusta tehdään koko suunnittelun ajan tämän blogin kautta. Rohkeasti siis mukaan keskusteluun!